Koiralla akne?

Olemme kovasti keskustelleet erään ystäväni kanssa koiriemme ihmeellisistä näppylöistä joita tulee kuonoon ja leukaan. Olen paljon asiaa googletellut, selaillut foorumeita ja mietiskellyt asiaa mutta nyt ajattelin kertoa oman konkreettisen kokemuksen.

Laralla on mielestäni oli ollut aina ihmeen vaalea kuono eli siinä ei ole ollut paljon tummaa pikmenttiä. Laran ensimmäisten juoksujen jälkeen (jotka tulivat noi  10-11 kk iässä) huomasin että Laran leuan alle jossa pikmenttiä oli vähiten alkoi ilmestyä hurja määrä isoja verestävä näppyjä, samoin muutamia nenän alle ja osa jopa silmän ympärille. Jos turvonneitä näppyjä puristi, niistä tuli verta ja hieman jonkinlaista valkoista mätää, samanlaista mitä tulee ihmistenkin finnejä puristaessa mutta ei yhtä paljon eikä räjähtämällä. Kaikista näpyistä ei tullut edes sitä mätää ja osa jäi vaan pieniksi. Laralle oli tulossa alle 2 viikon sisälle näyttelyt Tampereelle, joten ajattelin käyttää eläinlääkärillä näytillä kun koira oli niin hurjan näköinen ja mietin viitsiikö ollenkaan viedä kehään. Menimme lääkäriin, jossa näppyjä puristeltiin ihmeen vallassa. Eläinlääkäri ei osannu antaaa vastausta mitä ihmetä näpyt olivat, varsinkin kun niitä oli myös silmän ympärillä, vaan suositteli että tulisimme parin viikon päästä käymään koiran ihosaurauksiin erikoistuneella lääkärillä. Matkaan lääkäri hän määräsi kortisoli voidetta näppyihin ja antibiootit. Öööö, antibiootit kun ei tiedetty edes mistä on kyse?  Tästä olin hieman ihmeissäni, kun lääkäri oli sitä mieltä että tuskin se tulehdus on mutta jos vaan suljettasiin se pillereillä pois. En halunnut aloittaa antibiootteja Laralla, ihan siitä samasta syystä kun en itsekkään halua syödä antibiootteja muuten vaan tietämättä onko siitä mitään hyötyä. Eli oli olemassa mahdollisuus että antibiiotit eivät auta mutta emme voisi niiden takia osallistua olenkaan näyttelyihin karenssi ajan takia. (ja uskokaa pois, koirani terveys menee kaikkien maailman tapahtumien ja näyttelyiden edelle mutta tämä oli turhan hätäinen diaknoosi)

Asiaa mietittyäni ja otettuani puhelun Laran kasvattajalle, tulimme siihen tulokseen että juoksujen jälkeen olleet hormoonit olisivat todennöisemmin aiheuttaneet näpyt. Samaa mieltä oltiin internetissäja foorumilla, doggien omistajat kertoivat ettän näpyt tulevat ja menevät nuorilla koirilla, ja joskus niitä tulee vanhemmillekkin.
Päädyin antamaan pahoihin silmänäppyihin kortisolia voiteena iltaisin, Kasvattaja neuvoi antamaan muutaman kyytabletin ja kehoitto kuivaisin Laran kuonon aina kun oli juonut tai syönyt. Aamuisin ja iltaisin desinfioin vielä kuonon ettei jo aueneet näpyt tulehtuisi ja ärtyisi.
Yllätys oli suuri, kun näpyt kutistuivat ja kuivuivat muutamassa päivässä ja lopulta hävisivät kokonaan. Toinen yllätys oli että Laran leukaan alkoi näppyjen lähdettyä kehittyä uutta tummaa pikmenttiä paikkoihin missä sitä ei ole ennen ollutkaan. Huultenkin pikmentointi parani. Olin ällikältä lyöty. Kortisoli ei tietenkään ole sellainen lääke mitä annan mielelläni koiralle, tiedossa on varmasti miten tehokas lääke ja liikaa käytettynä myös tuhoisa.

Eläinlääkärille ilmoitin muutoksesta ja peruimme kalliin erikoislääkärin ajan, eipä ollut enää edes mitä käydä näyttämässä.

Mutta sitten tuli ne toiset juoksut. Huomasin että pikmentointi lähti taas karkuun leualta kun näppyjä alkoi ilmestyä samaan paikkaan. Koska olin tarkaillut tilannetta, aloin kuivaamaan Laran leukaa kuten aikaisemminkin ja desinfioin kerran päivässän. Tilanne ei yltynyt läheskään niin pahaksi kuin viimeksi vaan pysyi leuassa.

Nyt pari viikkoa sitten huomasin lakoissani pieniä veritappa jälkiä, sellaisia pyyhkäisy jälkiä kohdassa mihin Lara yleensä käy pyyhkimässä ja naamansa käytyään syömässä (Kyllä, Lara pyyhkii suunsa sänkyni reunaan ja petariin) ..ja peittooni. Nam. Samantien kävin kurkkaamassa likan lauan alle ja siellähän niitä isoja auenneita näppyjä taas oli. Eli taas kuivaamaan ja desinfioimaan. Ei tässä auta kuin odottaa että tyttö lopettaa murkuttamisen ja näpyt ehkävät vielä katoavat ikihyväksi.

Näistä näpyistä ei mielestäni kannata huolestua, niihin kannattaa suhtautua samallatavalla kuin teininä naamaan ponnahtaviin finneihin. Jos jollain on näistä omakohtaista kokemusta niin kuulisin niistä mielelläni!

 Jokainen kuvassa oleva pahkura todella on finni, ihon tulisi olla tumma eikä vaalea. Tässä tilanne pahana, eli finnin purkautuessa itsestään sen jopa haistoi.

Paska juttu

Siis kirjaimellisesti. Laralla oli jälleen kerran eilen vatsa löysällä. Se ei nyt ole mitenkään ihmeellistä kun miettii kuinka paljon Lara syö kaikkea mahdollista. Ainut asia mitä Lara ei ole syönyt on raaka sipuli, kun taas yrittiliemessä uinut oliivi upposi koiralle hyvin. Epätoivoisena Lara pyrkii syömään myös antibioottinsa/lääkkeen itse, mutta olen joutunut auttamaan häntä asiassa. Ihanaahan on että Lara antaa työntää lääkkeet suuhun ilman pyrkistelyjä.
Mutta se että vatsa on löysä ei ole kiva. Sitä tulee huoli siitä minkähänlainen olo koiruudella on ja että voisi koiraa jättää yksin jos sille tulee pakottava tarve päästä ulos. Tällöin lisään ruokaan Aptus Tehobak Pet jauhetta, joka on maitohappobakteerivalmiste koirille ja kissoille. Ja purkin oman ohjeen mukaan. Olemme Laran kanssa kokeneet että se on auttanut vatsan löysyyteen nopeasti.  Myös rustoluut kovettavat koirien vatsaa joita sitten yleensä uskallan antaa kun huomaan että vatsa on alkanut mennä parempaan suuntaan ettei vain suoli ärry enempää.

Mutta sitten kun sen maha kerkeää mennä pahaksi..

Kuulin ennen Laran hankkimista jo kauhu juttuja siitä että kun tanskandogilla on ripuli se maalaa seinät ja katot kokonaan uudelleen. Ajattelin tämän olevan liioitelt tarina.
Jouluna 2011, juuri ennen reissuun lähtöä päätin lähteä käyttämään Laran lenkillä ja samalla poikkeaisimme lemmikaupassa hakemaan jouluksi Laralle herkkuja. Lara oli kokoajan nenämaassa mikä kertoi että Lara haki ahkerast kakkapaikkaa itselleen. Lopulta koira teki äkkipysähdyksen ja alkoi ottaa asentoa. Kaivoin kakkapussin taskusta ja laitoin sen käteeni valmiiksi, mutta suuhan sitä oli loksahtaa auki kun Laralta ruikahti kakkaa kahden metrin päähän ihan karmeana suihkuna. Suuni loksahti auki, koska en ollut koskaan nähnyt että koira pystyisi moiseen. Ihmiset kulkivat takanani ja kuulin naurun tyrskähdyksiä heidän kulkiessaan ohi. Lara sai hetken tykistelyn jälkeen kaiken ulos ja oli jatkamassa matkaakunvieläkin tuijottelin kauhuissani pitkää rantua. Mitä minä kakkapussilla muka teen, taputtelen kakkaa? Tungin pussin taskuun kun mitään ei ollut enää tehtävissä. Matkalla kotiin Lara ripuloi usemapaan otteeseen,
Ensiapuna Lara laitettiin 24 h paastolle, jonka jälkeen Lara sai useita pieniä annoksia hyvin keitettyä vaaleaa riisia, paistettua kanaa ja raejuustoa. Lisäksi käytin mahdollisimman suurta annoksta Aptus Tehobak Pet-jauhetta. Halusin myös varmistaa ettei Lara pääse kuivuman ja ruiskun avulla juotin Laralle vettä johon olin sekoittanut Aptus Nutrisal jauhtta joka on täydennysrehu nestetasapainon säilyttämiseen. (tästähän Lara ei tykännyt) Lara ei ollut tätä itse halukas juomaan, en tiedä miksi koska jauhe on mielestäni hajuton, mausta en tiedä.
Kun Laran maha alkoi toimia normaalisti pelkän kanan, riisin ja raejuuston kanssa ja oltiin taas kahdessa annoksessa per. päivä, aloitin hitaas totuttamisen taas nupaseen, 1dl kerrallaan liotin nupasia ja vähensin riisin määrään. Kun maha sen kesti, suurensin nupasen määrään. Lopulta kun koko määrä oli märkää nupasta, korvasin märkää nupasta 1 dl kerrallaan kuivalla nupasella. Totutin siis Laran hitaasti taas omaan normaaliin ruokaansa toivoen ettei suoli ärry uudestaan pahaksi, lisäten ruokaan kokoajan maitohappobakteereja suositellun ajan (purkin ohjeen mukaan). Tämä oli sen arvoista ja maha voi hyvin sen jälkeen eikä moista samanlasta ripulia olla koettu sen kummin *koputtaa puta*

Karvaiset ystävämme

Halusin yhden osion antaa Laran ihanille ystäville, ihan sillä että ilman näitä koiria Lara ei olise se koira joka se on tänä päivänä. Meillä on paljonkin ihania ystäviä, mutta valitettavasti useimpia näemmä aivan liian harvoin, siksi voin sanoa että näiden koirien kanssa Lara on kasvanut.
Koiran omistajille tiedoksi että tässä blogissä heitetään tittelit pois =)


Tuomas

Tuomas on Laran kasvattajan Johannan kotona asuva ihanan iso poika, joskin poskesta roikkuva kuolavana saa joskus rohkeimmankin kavahtamaan taaksepäin. Tuomas on ollut myös paljon läsnä Laran pentueen siskosten kanssa ja opettanut lapsia tavoille kun äiti väsyi. Tästä koirasta ei kuola lopu kesken ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää aina kun vierailemme Johannan ja Tuomaksen luona jyväskylässä. Johannan kennelisin nettisivuja voit käydä vilkaisemassa osoitteessa http://doggimainen.nettisivu.org/

Kami, Take, Routa ja Hito
(Kami vasen, Take keskellä, Routa oikea, Hito oikea alhaalla)

Akitat Kami ja Hito kuuluvat ensimmäisiin koiriin joihin Lara on tutustunut elämänsä aikana. Kami oli juuri saattanut maailmalle omat pentunsa ja sitten tämän jalkoihin tupsahti pienen pieni Lara joka jumaloi vieläkin Kamia johtajanaan vaikka Kami joutuukin jo katsomaan Laraa ylöspäin. Hito on ollut aika passeli leikkikaveri Laralle, samanluontoiset leikkijäiset, tosin Hito hakeutuu mamman kainaloon kun saa Larasta tarpeekseen. Shiba Take on pieni pormestasi joka laittaa Laran ojennukseen tassun käänteessä mutta on se silti epätoivoisen näköistä kun nenä hädintuskin yltää peppan korkeudelle.  Akita poika Routa, eli tuttavammin pisulutrake on hieman viraammaksi jäänyt poika, joka ei asu Tampereella, mutta Roudan ollessa pikkuinen poika kävi Routa Laran luona pöllyytettävänä ja merkkaamassa koko talon. Tämä kokoonpano on Riinan koiralauma ja ilman Riinaa olisimme Laran kanssa jääneet paljosta paitsi. Näuden koirien touhua voit seurata osoitteessa http://www.jikinokensha.com/?logout

Miina ja Remu
(Miina vasemmalla, Remu Oikealla)

Kun Lara on pienokainen, muutti taloyhtiöön Sonja ja Miina. Miina on siperianhuskyn ja samojedin sekoitus, eli aivan ihana karvapörrö. Tältä tytöltä ei tahtoa puutu mutta on mitä hellyyttävin halikoira. Viikkoja myöhemmin samaan perheeseen tuli puhdas siperianhusky Remuu. Remulla on mitä mainioin ääntelytapa, ja olenkin koiran lahjonut puolellani niin että se aikanaa löytyi ovemme edestä välillä. Näiden koirien kanssa olemme juosseet hirveä karkuun joten tuntuu että aina sattuu ja tapahtuu joskin Remu malttaisi pysyä poissa Laran selästä.

Jeti ja Tico
(Jeti oikealla ja Tico vasemmalla)

Tico on Tuomaksen veli joka asuu myöskin Tampereella. Tämä upea ja rauhallinen herra asustaa Maijun luona, joka on nyt 2012 ottanut Ticon kaveriksi mustan Jeti pojan. Olen saanut Jetistä ihanan projektikoiran kun harjoittelemme näyttelyitä varten, mutta kukatahansa sulaa tämän pojan suklaanruskeiden silmien tapituksesta. Jos minun pitäisi nimetä Laran poikaystävä, se olisi ehdottomasti Tico koska nämä kaksi puuhailevat mielellään yhdessä, joskin Lara vielä turhankin riehakkaasti.

Harley

Harley on ollut arkun viimeinen naula tanskandogin hankkimiseen. Harleys on symppis, joka vakavissaan uskoo mahtuvansa mihin tahansa syliin niin halutessaan. Vauhtia riittää tämän pojan kanssa eikä kumpikaan oikein osaa rauhoittua ennenkuin joku niin käskee. Harley on myös erittäin hyvä keskuslukko appiukon työautossa ja tunnettu Hämeenlinnan työmailla. Pojan herkkua on ruisleipä paaaaksulla voikerroksella, coctailpaloina tarjoiltuna.

Ruokademoni

Lara on ollut siitä hieno pentu ettei ole koskaan tarvinnut miettiä syököhän se tarpeeksi. Lara kuuluu niin koiriin jotka ovat hyvinkin tietoisia ruoka-ajoistaan ja käyvät siitä kyllä ilmoittamassa.
Dogin ruokkiminen on pentuvaiheessa tarkkaa, ihan hyvin ja tasaisen kasvun kannalta. Kasvattajat onneksi antavat ruokintaohjeet pennuille ettei tätä asiaa yksin tarvitse miettiä, mutta kyllä Laran kanssa käytiin niitäkin hetkiä että sai epäillä ohjeita kun pentusella tuntui olevan kokoajan nälkä. Lara alkoi ruokaikaan (ja usein myös hyvissä ajoin) kitisemään ja vatimaan huomiota. Pahimmillaan neiti kävi punttiin kiinni tai yritti hyppäämällä näykkäistä reisistä. Nykyään meininki on onneksi toinen.

Lara syö Jahtia&vahtia, energiaa eli punaisessa pussissa olevaa ruokaa. Sitä ollaankin syöty pienestä pitäen mikä voi tuntua oudolle kun ruoka on todella tujua ja monet rodut syö penturuokaa vuoden ikäiseksikin, mutta dogeilla tämä on toinen juttu.

Lara saa ruuan kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Molemmat annokset ovat noin 1l. (ohjeen mukaan tulisi olla 9dl mutta Laran ruoka historian takia saa tämän 1 dl enemmän)  Eli yksi 15 kg säkki kestää noin. 2 viikkoa. Yksi säkki taas maksaa jotain 25- 27€ välillä ja koska niitä menee noin. kaksi kuukaudessa ruoka maksaa noin 50€ ja vähän päälle. Ruuan hankimme agrimarketista mutta sitä saisi myös kennelrehua kuljettavista autoista.

Lara saa yleensä aamulla ruokaansa lohiöljyä noin. 1 rkl ja iltaisin pellavaöljyä noin 1rkl. Tähän oikeastaan syynä että ruokatuntuu maistuvan paremmin kun siinä on vähäm öljyä, ja aamuisin annan kalaöljyn koska luikin pahanhajuista hengitystä karkuun töihin aamuisin. Öljyä saa fiksussa pakkauksessa eläinkaupoista, mutta maksavat yleensä enemmän. Esim. Pellavaöljy 1ll maksaa lemmikkikaupassa 14.90 €. kun taas toimituskuluttomassa kennelrehurekassa 10 € sama määrä, tosin silloin öljy tulee "mansikkahillopurkissa" mikä on mahdollisimman epäkäytännällinen. Lohiöljyssä ero on mielestäni isompi mutta kun matikka pää ei toimi kilojen muuttamisesta litroiksi niin antaa olla..Mutta kun hankkii pari pumppupulloa ja suppilon niin pärjää hillopurkkienkin kanssa.

Jos Lara ei syö aamulla, ruoka jätetään kuppiin ja on tarjolla koko päivän (koska tuo koira on ruokademoni) Jos koira ei ole syönyt iltaan mennessä, uutta annosta ei anneta tai jos syökin illalla kupin tyhjäksi, toista ei saa. Tämä on toiminut meillä hyvin.

Joka päivä Lara saa ainakin yhden kalkkunankaulan/kanan koiven tai -kaulan. Ei kuivattua, vaan ihan raa-an suoraan pakkasesta. Esim. viikonloppuina saattaa saada useamman jos on oikein kiltti tyttö =) Ja kanan koivet ja kaulat nyt on niin pieniä että niitä kuuluukin antaa aseampi. Laralla on vuoden kestänyt syödä 30 kg broilerin siipiä ja kauloja. Hinnaksi on tullut 76 € eli noin 6.30 €/kk ja näitä olen työntänyt koiralle ihan hyvää tahtia. (tietty olemme reissaneet viikonloppuna milloin en ota moisia mukaan) Lara on tietty lisäksi saanut esim. hevosen luita, naudan rustoa tai muuta mukavaa, mutta nämä eivät ole kalliita rehurekan kautta. Nyt jätimme kanan pois ja aloin syöttää kalkkunan kauloja. Ihan siksi että ovat isompia ja eivät niin työläitä minulle. Pieneen pakkaseemme ei mahdu laatikollinen kokonaisena, vaan joudun irrottamaan kaulat toisistaan yksitellen..Joten miettikäpääs mitä on irttottaa 30 kg kanan kauloja/koipia toisistaan. Pyydän usein ystäviäni auttamaan lihan irttomis talkoisiin.

Kerran viikossa Lara saa sisäelimiä valmiissa pötköissä. Silloin yleensä lisään ruuan joukkoon Cartivet-jauhetta joka tekee hyvää nivelille. Annan kuitenkin hevosille tarkoitettua jauhessa jossa on D-vitamiinia enemmän kuin koirille tarkoitetussa joten en välttämättä edes anna jauhetta aina tai sitten annan vain pienen annoksen. Koirien cartivet-jauhe on silkkaa ryöstöä, hinta on karmean kova ja purkki törkeän pieni ja aine muuten samaa. Eli 300 g Cartivet jauhetta maksaa 69.90 kun hevosten sama aine maksaa 50 € 1 kg. Miettikääs sitä. Sisäelin pötkylä maksaa noin pari euroa, ja kun ostaa laatikollisen kerralla säästää, mutta en valitettavasti muista paljon yhdessä laatikossa on pötköjä ja mikä sen hinta on. Mutta nämä olen ostanut Barf liikkeestä.
Kerran erehdyin antamaan naudan mahaa ja olin pyörtyä hajuun. Lara taas oli onnesta soikea että mitä ihanaa haisevaa nam namia sitä saakaan.

Herkkupaloina käytän milloin mitäkin. Ongelmana on että olen koko vuoden pärjännyt kaikenmaailman näytepakkauksilla ja ihmiset ovat antaneet Laralle lahjaksi kaikenlaista, joten en ole vielä päättänyt mitä tiettyä antaisin. Kannan sydämet on ollut herkkua. Vaivaahan se näkee keittää ja pilkko sydämet ja hieman hankalia kun pitää ottaa pakkasesta sulamaan ja pitää syödä heti päivän/parin sisällä. Siksi näyttelyissä syödään usein broileri pyöryköitä ja kotona milloin mitäkin.

Barfausta olen kokeillut, mutta pakastin ei tue tätä harrastusta. Lisäksi Lara sai kana-kasvis mixiä alussa mikä veti kakan ihan valkoiseksi ja sitä ängettiin pahimmillaan 20 min. Mutta jotenkin tuntui että Laran maha muuttui paremmaksi kun siirryimme takaisin nappulaan eli oli siitä jotain hyötyäkin. Mujtta Lara sai sen annoksen päivisin mitä oltiin ohjeistettu, mutta koska lapsi jäi myös nälkäiseksi halusin lopettaa. Lara alkoi varastaa ruokaa pöydältä barffauksen aikaan ja tämä loppui heti kun nappulaan palattiin.

Näin meillä syödään  =)

Näyttelyt

Kun valitsimme koiraa, olin kasvattajalle tehnyt selväksi etten halu näyttelykoiraa. Näyttelyt eivät ole minun juttuni enkä ole niistä kiinnostunut. Kuitenkin lupasin että muutamassa voidaan käydä kasvattajan mieliksi. Myönnän että olen hieman yllytyshullu jos minulle sanoo "et osaa hoitaa koiraa" tai "tässä koirassa ole niin paljon näyttely potentiaalia" niin minussa herää kova taistelutahto. Sinäänsä tyhmää mutta  koen kauheasti halua näyttää ihmisille että pystyn mihin vain niin halutessani ja sama koskaa minun lapsiani ,]

No niin, Johanna sitten houkutteli pentu näyttelyyn Lahteen. En ymmärtänyt mitään näyttelyistä, mutta ystäväni Riina onneksi kokeneena näyttelyihmisinä auttoi minua kouluttamattamaan Laraa ja kertoi mitä näyttelyissä tapahtuu ja mikä tarkoittaa mitäkin. Kävimme muutamassa mätsärissä ja minä olin ihan tyytyväinen Laran käytökseen suhteutettuna harjoittelun määrään. Emme menestyneet koskaa mätsäreissä missä kävimme, mutta so? Olin siellä itseni takia. Pulssini on aina kentän laidalla varmaan aina 300.
Alhaalla kerron Laran arvostelut ja sijoituksen kaikista näyttelyistä missä koskaan olemme olleet. Nälkä kasvoi syödessä, näyttelytilanteet ovatkin kivoja koirien ja niiden omistajien takia. Jos
tapahtumassa ei olisi niin kivaa, en niissä kävisi.

                                      Mätsärin jälkeen otettu kuva serkustani ja Larasta


Lahti 15.1.12 
Unto Timonen, Suomi
 Pentuluokan 1. Kunniapalkinto, VSP. 

Vahvaluustoinen nuorinarttu. Hyväpiirteinen pää, tyylikäs kaula. Etuosa tarvitsee aikaa. Hyvä rungon muoto. Hyvä ylälinja. Hieman lyhyt lantio. Riittävästi kulmautunut takaosa. Hyvä sivuliike.


 Lahti KV 28.4.12
Al-Bachy Anita, Suomi
JUN EH 1

11 kk. Tyylikäs juniori. Hyvä purenta, oikeat pään linjat. Hyvät silmät. Huulien kulmat tulisi olla parempi. Hyvät korvat. Kaunis kaula. Hyvä pitkä säkä, hyvä selkä. Riittävä rinta, eturinnan tulee luonnollisesti täyttyä, riittävästi kulmautunut. Takaa aavistuksen pysty olkavarsi, Hyvä häntä, Tiiviit käpälät. Liikkuu hyvällä joustolla, mutta vielä löysästi edessä. Lupaava, mutta tarvitsee vielä aikaa


Tampere KV 13.5.12
John Walshj Jr, Irlanti
JUN ERI 1

Hieno elegantti nuori narttu. Hyvä pään pituus. Puhdas/hyvä otsapenger(?) Voisi olla hieman enemmän pudotusta huulille. Hyvä kaula. Hyvä selänlinja. Kulmauksien edessä ja takaa pitää kehittyä. Tasapainoinen liikkuminen


Keitele ryhmänäyttely 9.6.12
Lundava Astrid, ?
JUN ERI 2

Erittäin hyvätyyppinen nuori narttu, hyvän mallinen pää. Elegantti kaula, erittäin hyvä selkä linja. eturinta saisi olla hieman syvempi, riittävästi kulmautunut. Liikkuu vapaalla askeleella

Kangasniemi kaikkien rotujen näyttely 10.6.12
Kipinä Markku, Suomi
JUN ERI 1

Kaunis raaminen, ikäisekseen hyvin kehittynyt juniori jolla hyvä sivuliike. Hyvä häntä. Olkavarsi saisi olla viistompi. Hyvät päänlinjat ja purenta. Saisi kantaa korvia paremmin. Kaunis kaula

Lammi ryhmänäyttely 15.7.12
Jelena Kruus, Viro
JUN EH 1

Arvostelu kateissa. Lara loukannut jalkansa edeltävänä päivänä, joten en voi olla ihan niin tyytyväinen kuin haluaisin sijoituksesta huolimatta. Valitettavasti jalka vaivasi vielä seuraavissakin näyttelyissä, mutta ei niin paljon.


 Nokia rymänäyttely 4.8.12
Bråthen Ulf, Tanska
JUN EH 4

Feminiininen narttu, hyvä feminiininen pää. Saisi olla enemmän rintaa, riittävä kaula, suora olkavarresta vasemmalla (?) Voisi olla enemmän kulmausta takana. Ok turkki ja väri. Liikkee ok sivulta, silti todella kapea edestä.


Match show Musti ja Mirri Lielahti 15.9.12
Antti Niemi (Kennelliiton virallinen ulkomuoto tuomari)
BIS 4 

Serkkuni halusi kokeilla händlätä Laraa mätsärissä, joten luovutin hänelle hihnan ja itse tulin paikalle pienen Jeti pojan kanssa (meillä oli hyvä kokemus ekaksi kerraksi)
Olin nin ylpeä siitä miten Lara menestyi joten halusin sen ihan tänne kirjoittaa ^^


Jyväskylän KV 10.11.12
Jean Lanning, Iso-Britannia
JUN ERI 1

Lara ja lääkärit

Laran kanssa olemme kokeneet vaikka mitä yhteisen elomme aikana. Kaikki tapahtumat eivät todellakaan ole onnellisia, joten voisin ottaa tähän väliin tekstin joka kertoo sen ettei kaikkeen voi varautua ennalta ja että mitä ne yllättävät kulut voivat olla. Eli Laran sairaalareissut, huhhuh. Olemme Tuukan kanssa hävittäneet osan kuiteista koska emme halua näitä muistella. Voimme kuitenkin kertoa, että sairaala kuluihin on mennyt puolitoista doggia. Mistäs lähtään..


Kun Lara tuli meille, alkoi sisäsiistiksi koulutus heti. Lara oli arka pienenä. Ei sieltä pahimmasta päästä kuitenkaan.(Laran testit toisessa kohdassa) Laran koultuksen oli oltava enemmänkin positiiviseen käytökseen kannustavaa kuin huonosta rangaistamista. esim. Kasvattaja kertoi joskus siirtäneensä pentuja jotka livahtivat muualle. Hän nosti pennut niskasta kuten emokin tekisi. Lara oli tätä säikähtänyt, vingahtanut, pissannut alleen ja luikkinut pois. Joten emme missään tapauksessa huutaneet jos vahinko sattui sisälle tai muuten teki jotain tuhmuuksia. Lara siirrettiin aina sanomalehdelle jos meinasi mennä huti, mutta koska olimme päättäneet että kolmessa viikossa tapahtuu huima edistys sisäsiisteydessä koska sitten minun oli palattava töihin. Laraa käytettiin kokoajan ulkona. Aina herätessä, juotua, ruokailtua, leikittyä. Olimme parhaimmillaan 15 min välein pissalla. Asiaa ei tehnyt helpoksi ettei Lara halunnut tehdä tarpeita minnekkään muualle kuin tiettyyn paikkaan, rappusten alle joka nyt sattui olemaan toisten asukkaiden etuoven edessä. (luhtitalo) Lara myös käytettiin keskellä yötä pissalla. (siis minä, Tuukka oli toisella paikkakunnalla viikot) Laran aamu pissa tuli klo 6 ja viimeinen pissa klo 4 aamulla.  Muutamissa päivissä Lara oppi että kakka tehdään ulos. Olimme paljon myös ulkona edesauttaakseni asiaa. Kun kuukausi oli mennyt, Lara osasi vinkua ulos, mutta hän vinkui turhan usein ulos, joskus tosin ei ollenkaan. Töissä ollessani oli useat pissat sisällä. vähintään kolmet. Tuukka oli lukenut, että doginpennun rakko kehittyy hitaasti, ja sen pidätys olisi noin ikäkuukaudet + yksi tunti. Eli kun Lara oli 3kk, pidätysmäärän olisi vähintään pitänyt olla 4h. Se ei pitänyt paikkaansa. Epätoivo alkoi iske, miksi koira ei opi sisäsiistiksi, jokapäivä sai olla siistimässä pissaa...Noh, aika kului, kesä meni ja Tuukka tuli takaisin kotiin.

12 viikkoisen rokotus aika. Eläinlääkäri tutki Laran ja oli muutenkin erittäin mukava lääkäri. Hän huomasi, että alakulmahampaat olisivat aikeissa osua yläikeniin ikävästi. Sovimme että 16 viikkoistarkastuksessa katsotaan mikä tilanne on silloin ja ruvettaisiin miettimään olisiko tarve lisätoimenpiteille. Lara kiitti lääkäriä lähtiessä pissaten vastaanottoon. Lääkäri tuli siihen nauramaan että olipa nopeasti läpi menevä rokote.

Ja sitten takaisin pissaongelmiin..

Tuukka soitti eräs arkipäivä minulle töihin. Hän oli keksinyt miksi Lara ei opi sisäsiistiksi. "Sillä on pissa tulehdus" Olin hämmentynyt. Tuukka kertoi että koiranpennun pitäisi tyhjentää koko rakko kerralla koska se ei kerää pissaa merkkaamisen eikä pidättämisen taidon pitäisi olla kovin hyvä. Lara teki useita pieniä pissoja ja pissat tulivat usein heti senkin jälkeen kun oltiin tultu ulkoa. Pissatulehdus aiheuttaa sen että koiran on kivuliasta pidättää pissaa, mutta itse pissaaminenkin on kivuliasta. Lara ei vuotanut verta pissatessa, mutta pissa haisi usein voimakkaalle. Soitto eläinlääkäriin: Lääkäri vahvisti että oireet sopivat. Käski tuoda koiran näytille ja ottaa näytteen rasiaan.

Koiraa vähän pyöriteltiin pöydällä ja näyte tutkittiin. Paha pissatulehdus. Antibiootit. Tutkimus, koe ja lääkkeet maksoivat noin 60 €. Seuraava koe maksaisi enää vain 14 € ja tutkimusta ei tarvita, kiva. Noh, antibiootit auttaivat kun niitä syötiin kahdenviikon ajan. Lara pissasi enemmän kerralla ja harvemmin. Mahtavaa, elämä hymyili.

Noh, tuli 16 viikkoistarkastus. Alahampaat uhkasivat painaa ikävästi yläikeniin. Niille olisi tehtävä jotain. Eläinlääkäri kertoi että hampaat olisi mahdollisesti poistettava, koska pysyvät hampaat muuten kasvaisivat samaan muodoon ja osuisivat yläikeniin ja aiheittaisivat koiralle kipuja.  Saimme eläinlääkäriltä ohjeet olla yhteydessä toiseen, hampaisiin erikoistuvaan eläinlääkäriin jonka klinikka olikin meistä kaukana. Kiva, meillä ei ollut autoa...
Soitimme tälle eläinlääkärille, ja kuukauden päähän saimme ajan hampaiden poistoon, muuta vaihtoehto ei ollut ja tämä lääkäri oli erittäin kysytty osaamisensa takia. Saimme ajan klo 10. Lara oli kärkäs saamaan ruuan ennen klo 7 joten ruokademoni oli todellinen ongelma kun alkoi näykkimää nilkkoja ikävästi. Tuukka sai lainattua auton vanhemmiltani ja joutui kuuntelemaan kitisevää ja kiukkuista pentua koko aamun. Onneksi saimme aikaisen ajan, koska koira ei saanut syödä mitään aamulla. Saimme kuitenkin eläinlääkäriltä marmatukset siitä että Lara tyhjensi rakkonsa rauhoituksen aikana leikkaussaliin. noh, minkäs se sille voi. Tämä lysti maksoi jotain 200-280 euron väliltä, auts.

Vakuutusta oltiin tässä vaiheessa mietitty, mutta hammaslääkärikuluja se ei kuitenkaan olisi maksanut.

Noh, tämän jälkeen kiinitettiin siihen että Lara pissasi taas useammin. Uusi näyte otettiin, maksoi 14 € ja sieltähän se tulehdus taas löytyi...siihen sitten taas antibiootit päälle. Eläinlääkäri kertoi että pissatulehdukset loppuvat yleensä ensimmäisten juoksujen aikaan. Toivottavasti kuitenki ennen niitä. Kun juttelimme tuona sama iltana Tuukan kanssa, tajusimme että hammaslääkärissä Lara oli pissannut koko rakon tyhjäksi myös käynnin jälkeen johtuen kipulääkkeistä mitä sai hampaisiin, voi itku kun tuli taas tyhmä olo, olisi tästä jo pitänyt tajuta että tulehdus on uusimassa.

Pissatulehdus oli meille pitkä riesa ja antibiootit uusittiin useasti. Lopulta Laran sisäsiistiksi saamiseen meni 6kk. Siitä ajassa Lara oli meillä 4kk ja se tuntui ikuisuudelle. Mutta, ennenkuin Lara oppi sisäsiistiksi, oli muutakin...

Elettiin elo-syyskuuta. Tuukka tuli tullut takaisin Hämeenlinnasta. Oli ollut tavallinen työpäivä ja minun oli tarkoitus mennä salille töiden jälkeen. Rankan päivän jälkeen päätin kuitenkin mennä kotiin että päästäisiin Tuukan kanssa viikonlopun ruokaostoksille nopeasti. Tulin kotiin ja lähdimme pian kauppaan. Tunnin olimme poissa ja tulimme takaisin kotiin. Kun avasimme asunnon oven, katsoimme mitä tuhoa riiviä oli saanut aikaan. Makuuhuoneessa oleva pyykkikori oli kaatunut ja vaatteet levällään lattialla. Lara oli avannut urheilulaukkuni ja levittänyt tavarat pitkin huonetta. Tuukka otti Laran ja vei pissalle ja minä jäin siivoamaan. Kävelin sängyn toisella puolelle keräillen salikamojani. Yllätykseksni näin purukumipussin Laran omalla paikalla. Pussi oli revitty auki ja muutama puolikas purkka oli siellä täällä. Hälytys kellot soi ja menin ulos Tuukan luokse ja kerroin mitä oli tapahtunut. Hetken tuijotimme koiraa vähän naureskelimme "ei voi olla totta..". Tutkimme asiaa internetin kautta, koska tiesimme purkan olevan kyllä vaarallista mutta emme tienneet missä mittakaavassa. Järkytykseksi löysimme tiedon: kymmenen palaa purukumia voi tappaa isommankin koiran. Minun pussini oli täysin avaamaton, jätti kokoa vielä joten kusessa oltiin. Ensin minun piti miettiä että miten tämä oli mahdollista ja järkeillä tilannetta että osaisin alkaa toimimaan. Täysi purkkapussi oli ollut urheilulaukussani, taskun sisällä suljetussa laukussa pyykkkorin päällä. Lara oli avannut vetoketjut.
Tuukka luki netistä ohjeeksi, että yksi tl suolaa ja pikkuisen vettä, pitää tehdä pieni pallo ja työntää koiran nieluun oksennuttamista varten. Tehtiin työtä käskettyä, Tuukka piti koirasta kiinni kun työsin suolapallon nieluun mahdollisimman syvälle. Jäimme tuijottamaan koiraa odottaen rektiota joka ei ihan ollut se mitä odotimme: Lara maiskutteli ja nuoli huuliaan että olipa hyvää, saisiko tätä lisää? Tilanne oli niin outo että hörähtelimme naurusta Tuukan kanssa "et voi olla tosissasi.."  Voi hitto. Autoa ei ollut. Seuraava bussi lähti 5 min päässä. Juuri niin, koira kainaloon, pysäkille (joka onneksi oli ihan talon takana) ja soitto eläinlääkäriin, tulossa ollaan, bussimatkaan menee 20 min. Koiran tilaa tuli tarkkailla ja seurata että pysyykö se virkeänä ja valppaana. Jos koira ei reagoi, sen huuliin olisi pitänyt sivellä hunajaa noin 1 rkl sokerin nostamiseksi. Noh, me emme pidä hunajasta joten se ei kuulunut varusteisiimme. Nyt vain piti toivoa parasta ja seurata koiran vointia.( INFOA: Ksylitolimyrkytykselle tyypillisiä oireita ovat oksentelu, väsymys, tärinä, koordinaatiohäiriöt, tajuttomuus ja kouristukset. Hypoglykemia kehittyy yleensä noin tunnin sisällä ksylitolin syömisestä, mutta sen kehittymiseen voi joillakin yksilöillä mennä useita tunteja. Maksavaurion oireita ovat syömättömyys, vaisuus, oksentelu, limakalvojen ja ihon keltaisuus ja verenvuodot. Joskus maksavaurio voi kehittyä ilman hypoglykemiaa.)
Onneksi bussi oli hieman pelottava siinä vaiheessa, joten Lara pysyi tarkkana koko matkan.
No niin, oltiin keskustassa, lääkärille vielä matkaa 600 m.  "Pieni" koiranpentu ei jaksa kävellä, joten kannoimme järkyttävän painavaa koiraa vuorotellen eläinlääkäriin keskustan läpi. Kun pääsimme päivystävään lääkäriin odotin jonkinlaista ER meininkiä, siellä olisi paarit, tippaletkut ja ainakin kolme hoitajaa ja lääkäri vastassa. Ja höpö höpö, vastaanotossa tyttö käski istua odottamaan. Olipa loksahtaa suu auki. Ikuisuuden odotettuamme (noin 5 min) lääkäri otti meidät vastaan. Tilannetta ei auttanut että lääkäri oli virolainen ja puhui erittäin huonoa suomea. Hän kysyi muutaman kysymyksen ja antoi antoi Laralle suoneen ainetta mikä saa oksentamaan. Hetken kuluttua, siis oikeastaan samantien Lara alkoi erittää paljon kuolaa ja melkein perään oksensi ihanan mintun tuoksuista möhnää. Purkat eivät olleet sulaneet kuin pintapuolin joten näki aivan selvästi kun purkkapussin sisältö tuli koirasta ylös muutamalla ykäisyllä. Lara ei kerennyt oireilla ollenkaan purkalle. Neiti oli juuri syönyt joka oli hidastanut purkkien sulamista, onnenpotku.
Lara laitettiin tiputukseen nesteytystä ajatellen, annettiin pahoinvointia estävä lääke ja otettiin verikokeet että nähdään sokeriarvot. Olimme kolme ja puolituntia lääkärillä. Lopulta pääsimme lähtemään kotiin. Laran ennuste oli hyvä, apu oli saatu ajoissa. Olisimme voineet jättää Laran yöksi valvontaan, mutta Lara oli kokoajan ollut virkeä ja halukas lähtemään kotiin eikä ollut saanut mitään oireita. Annoin myös omille tunteilleni vallan, en voinut jättää koiraa yksin vieraaseeen paikkaan sen takia mitä olin sille aiheuttanut oman huolimattomuuteni takia. Eli koin käsittämättön suurta syyllisyyttä tilanteesta, koska en voinut kuvitella koiran osaavan avata vetoketjuja tai ottavan kassiani pyykkikortin päältä. Jollain tapaa myös luotin siihen että Lara oli kokoajan niin virkeä että voisin valoa pienen unta ja vointia kotonakin. Kotihoito ohjeet oli: kevyttä ruokaa kahden tunnin välein lääkehiilen kanssa, liikuttaa pitää kahden tunnin välein että näkee huopuuko koira. Yön jälkeen lääkehiiltä annettiin vielä seuraava päivä ja ruokaa usein. Menin päivystävään apteekkin hakemaan mystistä lääkehiiltä jota en ollut koskaan nähnytkään. Myöhästyin bussista jonne olin Tuukan ja Laran jo lähettänyt etukäteen että pääsevät varmasti kotiin, joten jouduin menemään bussilla joka kiersi eri reittiä ja jouduin kävelemään. Lähdin vielä lähikauppaan hakemaan riisiä, kanaa ja raejuusto Laralle. Olin kotona klo 12 jälkeen rättiväsyneenä, mutta sitten alkoi riisin keitto, jäähdyttäminen, lääkehiilen tutkiminen ja vähä uninen yö. Tämä lysti maksoi meille 400 euroa. Lara kuitenkin selvisi ilman jälkiseurauksia ja opetti ettei hänen ulottuvilleen pidä jättää reppuja tai laukkuja.

Mutta..
 

Lara kasvoi, vahvistui ja oli lokakuu. Erään kauppareissun aikana (jälleen kerran) Lara oli keksinyt miten avataan siivouskaappi. Lara ei koskaan ollut ennen avannut kaappeja, se ei osannut edes työntää kuonollaan raollaan olevia ovia auki! Mutta taas Lara yllätti ja oli hakenut kloriittipullon. Siivouskaapissa oli kolmella tasolla kaappeja, ja kun Lara nosti tassut kappiin, ylsi hän alimmalle hyllylle. Lara oli purut pohjaan kulmahampaan mentävän reiän. Ei ollut vaikea nähdä asunnosta mitä kautta koira oli mennyt vuotavan pullon kanssa omalle paikalleen. Yllätykseksemme Lara oli käynyt meidän sängyssä, jonne ei ollut vielä meidän nähden koskaan kiivennyt tai päässyt. Pullossa ei ollut paljon jäljellä, mutta lakanamme paloivat rumiksi kuin mitkä ja iso valkoinen läiskä oli Laran patjalla siinä kohin mihin oli jättänyt pullon. No niin, internet auki: Mitä kloriitti tekee. Kloriitti aiheuttaa suuhun joutuessaan palavammoja. Tutkimme Laran suun, eikä siellä näkynyt mitään. Uskomme, että Kloriitin haju oli karkoittanut Laran lopulta ja oli tajunnut ettei sitä kannata kauheasti hörppiä. Jälleen kerran koin henkisesti ahdistusta kun olin aliarvioinut koirani. Samana iltana viritin oven lukkoon niin ettei Laran ole sitä mahdollista saada auki ja ihmiseltäkin menee 5 min ratkaista pulma ennenkuin kaappi aukeaa.

Elettiin marraskuuta. Olimme Tuukan kanssa saaneet uuden asunnon ja muutamassa kuun loppupuolella. Aloitin pakkaamisen. Kasasin pahvisia muutolaatikoita eteiseen kasaksi koska ne eivät yksinkertaisesti mahtuneet mihinkään asunnossamme. Tuukka soitti eräänä päivänä minulle töihin. Hän oli  käynyt kotona kesken koulupäivän koska oli unohtanut jonkun kirjan kotiin. Kertoi että Lara oli villiintynyt ja purrut pahvilaatikon auki kulmasta. Oli kuulemma tavaraa pureskeltuna ympäri kämppää, kampa, harja, hammasharja jne. Lisäksi Tuukka mainitsi että joku D-SOL purkki oli purtu rikki ja tyhjä. Kerroin Tuukalle että se on minun D-vitamiinit Sitten Tuukka siirtyi manaamaan että Lara on syönyt hänen parhaan lyijytäytekynänsä. Suljimme puhelun huokailtuamme että mitähän tämän asian kanssa pitäisi tehdä. Puhelun lopetettua minulta meni 5-10 min ennekuin tajusin "herranjumala, se purkki oli täysi.." Soitin välittömästi apteekkiin. Purkissa oli 300 purutablettia D-vitamiini. Apteekki vahvisti: tableteisa on xylitolia ja orbitolia. "voi perkele..kaikki tapahtuu taas uudestaan" Otin naapurini langanpäähän "mene soittamaan meidän ovikelloa ja pidä huoli siiitä että se koira pysyy tajuissaan ja soita päivystykseen että kohta tullaan ja lujaa, on ollut ainakin 4h yksin eikä tietoa millon on tabletit syönyt" Soitin Tuukalle "Nyt perkele vauhdilla kotiin, Lara on saanut myrkytyksen" eli olin ylidramaattinen, mutta Tuukka tajusi mistä on kyse ja lähti kesken koulun kotiin. (olimme tähän mennessä saaneet outon, jee!") Oma reaktio, juoksin esimiehen huoneeseen itkisen "mun pitää mennä, Lara voi kuolla myrkytykseen" esimies oli järkyttyneen näköinen ja käski lähtemään. Tietokoneet jäi auki kun syöksyin ulos ja soitin naapurille tilanteesta. Tuukka oli päässyt kotiin naapurimme luokse. Olimme oppineet viimekerrasta ja kehoitin puhelimessa ottamaan hunaja purkin keittiön kaapista varmuuden vuoksi. Sillon Lara vaikutti olevan vielä ihan kunnossa, hieman ihmeissään ehkä kun kaikki olivat pyörineet sen ympärillä. Koira, naapurin Riina ja Tuukka olivat matkalla keskustaan. Tulin heitä vastaan bussilla koska en voinut vain odottaa paikoillani. Hyppäsin autoon takapenkille koiran viereen joka heilutteli siellä häntää. Eläinlääkäri antoi puhelimessa ohjeen: oksettakaa vetyperoksiidilla, 0.3 %. Sitten lähdettiin keskustan apteekkin eli sinne mistä olin lähtenytkin liikenteeseen. Syöksyin Riinan kanssa apteekkiin, pyydettiin nopeasti saamaan vetyperoksidi ja otimme samalla ruiskun millä pruutata tökötti syvälle nieluun. Sattumalta tämä apteekki on rautatieasemalla. Voitte kuvitella mille näyttää kun yksi pitää koiran peräpäästä kiinni, toinen on hajareisin seisovan koiran päällä ja pitää etumusta paikallaan ja toisella kädellä kuonoa auki kun yksi työntää kurkkuun vetyperoksidia ja kauhea määrä ihmisiä seurasi mitä teemme. Kolme ruiskua mennyt, koira ei oksenna. "tota, pajon tätä saa antaa..? kysyin" Soitto eläinlääkäriin "250 ml voitte antaa, ei mielellään enemppää" No meni "vähän" enemmän eikä oksenna. Autoon kaikki takas, soitto eläinlääkärille ettei oksenna, joten nyt tullaan. Matkalla Lara kuitenkin alkoi oksentaa. Tuukka oli ollut niin fiksu että oli ottanut Laran vauva viltin mukaan, johon sitten koppasin Laran oksennuksen, voi nam sitä kun pienessä Toyota Yariksessa koira oksensaaa syliin.. Ja sitten kun Lara jatkoi "pumppaamista" eli oksensi uudelleen. Oksennuksessa ei purutabletit enää näkyneet, joten ne olivat  jo imeytyneet eikä meillä ollut tietoa mihin aikaan Lara oli ne syönyt. Koska kyseessä oli purutabletit, olivat vieläpä nopeasti imeytyviä. Huonoksi onneksi Tuukka ajoi väärään liittymään ja oli menossa moottoritielle ja lähin ramppi olisi ollut taas ties missä. Jouduimme pysäyttämään kiihdytyskaistan reunaan. Hyppäsimme Riinan kanssa ulos autosta koiran kanssa ja kävelimme lääkärille ojan kautta hyppien. Huonoksi onneksi tableteissa oli myös laksatiivia joten Lara myös kakkasi välittömästi päästyään autosta eikä loppua kyykistetylle näkynyt.
Lopulta kun koira oli tyhjentänyt itsensä molemmista päistä, alkoi näkyä vähän hoipertelua ja väsymyksen merkkejä. Ei se tietenkään ollut mikään ihme moisen kyydin jälkeen. Lara otettiin heti sisään ja laitettiin tiputukseen. Koska oli oksentanut niin runsaasti ei enää pakotettu oksentamaan. HUOM Lara oli taas syönyt joten tämä koitui mahdollisesti taas onneksemme. Siksi olen miettinyt että haluaisin koiralla olevan aina ruoka tarjolla.. Tiputuksen aikana otettiin myös verikokeet. Hoitajat soitti tablettien valmistajalle paljon xylitolia käytetään yhdessä tabletissa ja paljon ksylitolia on saatu jos koira on syönyt 300 tablettia. Kopioitu Laran kotiutusohjeista:

Myrkytyskeskuksen mukaan näin suuri D-vitamiinimäärä voi auheuttaa hyperkalsemiaa eli korkeaa veren kalsiumpitoisuutta. Mahdollisia Hyperkalsemian oireita: vatsakipu, oksentelu, silmien sidekalvojen punoitus

Lisäksi tabeletit sisälsiät makuaineena xylitolia. Ksylitoli: Hypoglykemiaoireita voi tulla, jos annostus on yli 0.15 mg/kg. Yli 1,4 g/kg ksylitoliannostuksen on raportoitu aiheuttaneen myös maksavaurioita. Ksylitolimyrkytyksen oireet (oksentelu, tasapainohäiriöt, kouristelu) johtuvat hypoglykemiasta eli alhaisesta verensokerista, oireet tyypillisesti 30-60 min kuluessa ksylitolin syömisestä.
Valmistajan mukaan mukaan yksi tabletti sisältää ksylitolia  30 mg. 300 tablettia sisältää siis 9g eli Laralla oli vaara Hypoglykemiamyrkytykseen.

Laran nesteytykseen lisättiin sokeriliuosta, pahoinvointilääkettä ja lääkehiiltä suunkautta. Oli hoitaja vähän huolissaan lääkehiilen kanssa kun ei ole koskaan saanut sitä helposti yhdellekkään koiralle alas. Pyysin että kaataa hiilen kippoon niin Lara sen kyllä syö. Hoitaja hieman epäili minua mutta teki kuten pyysin ja sinne herkkusuu sen lottasi. Hoitaja riemuitsi ette oli hänne uransa helpoin lääkehiili. (Lääkehiili mitä Lara on saanut on jauhetta, mihin sekoitetaan vettä ja ravistetaan. Juoma on nestemäistä mikä sottaa ihan hirveästi vaikkakin lähteeä pesussa vaattessa ja lattiasta vedellä pestäessä. Värjää kuitenkin kakan hiilen mustaksi) Olimme tulleet tipukseen klo 12, ja klo 15 aikaan tajuttiin ettei kukaan meistä ole syönyt. Naapurikin oli meidän kanssa jumissa mutta onneksi Riina kuuluu parhaisiin ystäviini ja halusi olla kanssamme. Hoitajat käskivät olla kuin kotonaan, joten Tuukka haki meille syötävää läheisestä hessburgeristä. Siinä sitten söimme samalla kun istuin lattialla patjalla Lara sylissä. (Lara oli siis kokoajan virkeä, mutta ei saanut lähteä tippaletkun kanssa mihinkään) Sattumalta lääkäriasema täytti vuosia joten tarjosi meille siinä samalla kakkukahvit ja Lara yritti pihistää minun palani kun katsoin muualle. Ei näkynyt siis Laran ahneudelle loppua. kahdeksan tuntia olimme tiputuksessa ja sama rumba, kahden tunnin välein koira piti ruokkia kevyesti ja hieman liikuttaa samalla. Ohhoh mikä vuorokausi, mutta Lara jälleen kerran selvisi säikähdyksellä. Nyt meillä vakuutus oli voimassa Tapiolassa, omavastuus osuus 90 € ja 25 % . Laskun summa oli yli 500 € joten auts.

                                          Lara toisessa tiputuksessaan


Lara on tämän jälkeen pysynyt ihan mukavan terveenä. Leikkikaverilta saatiin tosin silmätulehdus Tammikuussa 2012, mutta se on ollut pientä tämän kaiken rinnalla.

Me ollaan kohellettu Laran kanssa vaikka mitä. Lara on jättänyt hampaita kaverien kaulalantoihin ja kuolannut kaverien niskat pesukuntoon, tuhonnut tuhat kynää ja kolmesataa huulirasvaa, juostu kaveria päin niin että pamahta, loukannut nilkat ja lavat mettässä juostessa, ollaan yhdessä juostu ystävien kanssa hirveä karkuun ja samalla reissulla tiputtu jäihin, kannettu Lara pois lumisesta metsästä, tavattu uusi koirakavereita, kohdattu ylä ja alamäkiä mutta mikään ei saisi minua menemään ajassa taaksepäin ja vaihtamaan koiraa. Koskaan ei voi olla valmistautunut kaikkeen vaikka kuinka yrittäisi ja minä olen sen oppinut kantapään kautta. Lara on wonderdog jota ei koskaan pitä aliarvioida.

Mistä se kaikki alkoi...

Kerron tässä minkälaisia ajatuksia meillä oli ennenkuin otimme koiranpennun. On mahdoton saada kaikkia ajatuksia tähän mitä silloin pyöri mielessämme, mutta osa ainakin.

Ennenkuin muutimme Tuukan kanssa yhteen, olimme molemmat puhuneet koiran hankkimisesta, sitten joskus. Tuukan perheessä on aina ollut koiria, isoja koiria ja niistä olen kuullut aivan ihania tarinoita. Kun minä olin kymmenen, otti perheemme perhoskoiran Geenan. Geena oli perheen ulkopuolisten mielestä erilainen koira, ei oikein tykännyt paijauksista ja oli kovin arkakin. Moni ei ymmärtänyt Geenaa, mukaanlukin Tuukka mutta meidän perhe tiesi että tässä koirassa oli sitä jotain, kaikki ei sitä vain tajunneet. Geena kuitenkin lähti viimeiselle matkalle sateenkaare tuollepuolen vuonna 2007. Vielä silläkin reissulla kun lähdimme viemään häntä eläinlääkärille, puhuin kovasti äidilleni siitä "sitten kun Geena tulee kotiin"..Luopumista oli erittäin vaikea hyväksyä. Minulle kesti pitkään päästä tästä yli, enkä oikeastaan usko että olen siitä täysin toipunut vieläkään kun pala nousi jälleen kurkkuun.
Kun muutimme Tuukan kanssa yhteeen, puhuimme usein siitä mitä koiralta haluaisimme. Emme kuitenkaan olleet valmiita kumpikaan ottamaan koiraa, mutta vuodesta 2008 asiasta on puhuttu, joko enemmän tai vähemmän vakavasti.

Kun Tuukka aloitti opinnot, tuli myös teekkari meiningit mukaan ja miekkonen tuuletti milloin missäkin illat. Jostain tuntemattomasta syystä olin alkanut pelätä pimeää vanhempieni eron jälkeen. Pelon tunne kasvoi aina kun olin yksin ja se alkoi ahdistaa. Kuulin aina epäillyttäviä ääniä pimeästä. Monesti nukuinkin valot päällä mutta tuntui että joku vähänväliä käänsi oven kahvaa. Tässä vaiheessa aloin vakavissani puhua koiran hankkimisesta. Se toisi jonkinlaista turvaa ja lohtua, selittäisi ehkä ne kaikki oudot äänetkin. Luhtitalossa tietenkin kuului paljon ääniä ja naapuritkin olivat varsin hanurista mutta se ei minua lohduttanut.

Puhuin oman perheeni kanssa myös koiran hankkimisesta. He olivat asian suhteen kaikkea muuta kuin rohkaisevia "et ota" "et sinä sen kanssa pärjää" "et sinä jaksa sellaista hoitaa" jne. Tämä pisti vihaksi, perheeni ei uskonut että minusta olisi siihen. Otin sen joka kerta loukkauksena ja aina se tuntui pahalle. Lopulta aloin epäilemään itseäni, ehkä minusta ei olisikaan siihen..

Olimme vuoteen 2010  mennessä jutelleet Tuukan kanssa eri roduista. Itse toivoin pientä koiraa, Corgia, millä olisi isot söpöt pystyt korvat ja pikkuisen töppö jalat. Olen aina tykännyt pystykorvaisista koirista, niissä näyttää olevan enemmän luonnetta. Tuukka taas halusi ison koiran, mielellään bernhardinkoira. Jälleen Tuukka kertoi ihania tarinoita heidän isoista koirista ja niiden luonteista. Vähän taisi dissata Geenaakin siinä sivussa..Noh, isokoira se sitten olkoon, minulle se oli melkein ihansama kunhan olisi koira..Tai niin luulin. Tuukka halusi ison ja karvaisen koiran, sellaisen nallemaisen ja mielellään luppakorvaisen. Siinä vaiheessa tein Tuukalle selväksi että saa itse hoitaa sellaisen jumalattoman kokoisen koiran karvan. Minähän en ala ison koiran karvaa hoitamaan, pesemään ja harjaamaan jatkuvasti. Ja kuumahan sille olisi tullut kesäisin asunnossamme. Päädyttiin miettimää lyhytkarvaisia isoja koiria tai keskikokoisia karvaturreja. Lopulta siis raakattiin niin että pienet koirat pois, isot karvaiset koirat pois, kaikki terrierit ja runsasta liikuntaa vaativat koirat pois, jatkuvasti iholla olevat paimenkoirat pois, erittäin paljon koulutusta vaativat rodut pois ..Tanskandoggi sitten rotuna tuli esiin. Iso koira, lyhyt karva, luppakorva, luonne ainakin ulkoisesti ylväs.. ei muuta kuin internetti auki. Internet kertoi paljon yllättävän positiivisi asioita, mutta kun ne huonot puolet alkoivat paljastua..pieni keski-ikä ja sydänsairaudet, vatsalaukunkiertymä, luusyöpä..Miten sellaista kuljetta missään, sehän syö varmaan ihan tajuttomasti ja entäs se kuolan määrä...Näitä ja useampaa muuta kysymystä pyöriteltiin pitkään, kunnes ajatus laitettiin tauolle ja otettiin vain sillointällöin esille

Mutta sitten...2010 kesällä tepastelikin appiukon ja tämän kumppanin elämään Harley. Musta, pieni ihana Tanskandoggi poika. (Väitän että minä ja Tuukka kylvettiin heille ajatus dogista). Harley antoi hyvän tilaisuuden seurata tanskandogin kasvua läheltä. Ja miten ihana pentu Hartsa olikaan. Rauhallinen ja nukkuva tapaus. Puolivuotta seurasimme Harleyn kehitystä kunnes päätimme itse ottaa yhteyttä kasvattajiin. Laittelin sähköpostia kasvattajille, kyselin pentujen hintoja ja kyselin voiko doggia pitää luhtitalossa toisessa kerroksessa ja jyrkkien rappusten luona. Kyselin myös terveydestä ja siitä kuinka paljon doggi oikeasti syö ja mitä koirana vaatii. Yllätykseksi moni kasvattaja kertoi että pennun värillä on väliä. Tällainen mielikuva meille jäi värien hinnoista. Harlekiini 1500, tiiketinjuovainen 1400, keltainen 1300, sininen 1200 ja musta 1100. Varmaan hinnat voivat olla jotain sinne päin, mutta kasvattaja itse päättää lopulta hinnan. Olimme Tuukan kanssa kuitenkin mielissämme, koska tykkäsimme halvimmasta väristä eniten. Ruokinta ei ollutkaan niin kallista kuin kuvittelimme, jos siis menisimme halviman vaihtoehdon kautta.

Kyselin myös muutamilta kasvattajilta pentuja. Ensimmäisenä tietenkin Harleyn kasvattajalta, koska olihan Harley ainoa doggi jonka oikeasti tunsimme ja Harleyhän oli aivan ihana! Valitettavasti kasvattajan oma narttu oli jäänyt tyhjäksi, joten kehoitti odottamaan tietoa olisiko hänen yhteystyö pentueensa syntymässä piakkoin.
Kennelliitonsivuilta löysin Tampereelta kasvattajan. Olin riemuissani kun huomasin kasvattajan asuvan vain yhden bussipysäkin päässä meistä. Laitoin heti sähköpostia, koska nettisivuilla oli teksti "pentu suunnitelmia kesäksi 2011". Nämä pennut olisivat olleet sinisiä. Emme olleet kovin kiinnostuneita tästä väristä, mutta se että kasvattaja oli niin lähellä peittosi tämän seikan täysin. Pettymyksekseni, pentu suunnitelma ei toteutunut koska isä ehdokkaalle oli ilmennyt sydänvika. Harmitti vietävästi. Etsintä kuitenkin jatkui.

Lopulta keväällä 2011 törmäsin apulan sivuilta ilmoitukseen jossa puhuttiin syntyvästä pentueesta. Soitin ilmoituksen johdosta kasvattajalle (Huom! en olisi soittanut jos kyseessä ei olisi ollut rekisteröity kasvattaja). Puhuimme ensimmäisen puhelun aikana kaksi tuntia dogeista ja kerroin meistä ja mitä meillä on dogille tarjota. Kasvattaja puolestaan kertoi auliisti kaiken ja aina vähän enemmän. Lopulta sainkin sähköpostiini kuvan pentueen vanhemmista ja pentueen isän omistajan yhteystiedot, kun hän sattui asumaan Tampereella (Ensimmäinen sähköpostimme kasvattajan on vielä tallessa, se lähetettiin 11.5.11, samana pävänä kuin puhelu oli tai seuraavana)

Soitin pian Sakarin (pentueen isän) omistajalle ja sovimme tapaamisesta läheiseen koirapuistoon. Herranjestas miten iso Sakari olikaan kun tapasimme parkkipaikalla. Koirapuistossa oli mahdollista katselle koiran touhuja samalla kun kyselimme paaaljon. Mieleenpainuvin juttu kuitenkin oli kun ihmettelimme kuinka paljon Sakarilla olikaan nahkaa. Omistaja otti maata nuuskivan Sakarin niskasta kiinni ja veti löysää nahkaa varmaan metrin verran taaksepäin. Voi kuinka meitä naurattikin kun hervoton koira oli jo valmiiksi liian isossa nahka-asussaan. Kun pyöräilimme tapaamispaikalta kotiin, mietimme Tuukan kanssa että meille voisi tulla musta poika doggi, kuten Harley ja Sakari. Molempia tietenkin pelotti vastuu pienestä pennusta. Joka vuosi, useaan otteeseen pelkäsimme vastuuta, entä jos meistä ei olisikaan siihen, pentu kärsisi moisesta eikä pentua voinut palauttaa sen takia ettei jaksa lähteä sateella lenkille.

Tapaamisen jälkeen kuitenkin mietittiin alustavaa varausta ja sen sitten lopulta teimmekin. Pienen epätoden ja pelon vallassa olimme puhelun jälkeen. Nyt sitten odottamaan pentujen syntymää. Odotellessa syntymää olin kovasti kasvattajaan yhteydessä ja kyselin kaikenlaista, minkälaisiin asioihin emme esim. olisi osanneet varautua. Vakuutus mietitytti paljon, se oli kuitenkin kallis mutta tulisi ison koiran kanssa mahdollisesti joskus hyödylliseksi? Noh, sitä kerkeäisimme vielä miettiä.. Lisäksi perus juttuja olivat aika hakusessa, esim. onko pennut pakko siruttaa? Onneksi kasvattaja oli erittäin kärsivällinen ja vastasi kaikkiin kymyksiini. Internet ja kokeneet koiranomistaja kaverit olivat myös apuna.

Olikin sitten aika kertoa perheelle, pentu on alustavassa varauksessa. Olin valmistautunut puolustamaan kantaani kärkkäästi, mutta olinkin tukehtua pullaan kun kommentti olikin "ai kun kiva"yllättäen kaikki olikin ihan ok tämän asian kannalta, mitä ihmettä? "Olet jo aikuinen ihminen ja teet omat ratkaisut" jaaha, selvä. Rotu kuitenkin vähän arvelutti "Miten se kuljette sen kanssa?!" "No onneksi on noi junat aika isoja, kai sinne yksi doggi mahtuu"  "Mutta sehän kuolaa kauheesti!" "No ei se kyllä niin paljon, näiden isä ei ainakaan kuolannut paljon" Rodun suhteen tuli pieni ristikuulustelu, mutta olimme Tuukan kanssa miettineet asiaa niin paljon ja kaikilta kanteista mistä vanhempamme osasivat kysyä ettei kuulustelussa tullut edes hiki. Myöhemmin kysyin vanhemmiltani miksi käänsivät kelkkansa. Vastaukseksi sain suunnilleen lauseen: "Olette tätä asiaa selkeästi miettineet kauan ja tiedätte mihin ryhdytte" Olin ilmeisesti saanut jopa kehuja vanhemmilta ulkopuolisille "ne tietävät kyllä ihan kaiken siitä rodusta.." Ei muuten sitten pitänyt paikkaansa, aina voi tietenkin olla kirjaviisas mutta kokemus, huh. =)

Tähän väliin suosittelen kaikille Tuire Kaimion "pennusta kunnon koiraksi" kirjaa. Hieman suolaiselle tuntui maksa 30€ kirjasta, mutta se oli todellakin sen arvoinen. Kirja sopii mielestäni uusille pennun omitajillekkin, mutta myös henkilöille jotka ottavat koiran pitkän tauon jälkeen tai viimeisimmästä pentuvaiheesta olisi kulunut jo vuosikausia. Piheimmät voivat kirjan laina kirjastosta, mutta päätin että minulla pitää olla jotain mihin turvautua klo 4 yöllä kun en tiedä mitä tehdä vaaputtimen kanssa ja pienet lainausajat ei riitä.

24.5.11 Tuli sähköposti siitä että pennut ovat syntyneet! Kaksi mustaa poikaa, kolme mustaa tyttöä ja kolme sinistä tyttöä! Nyt hermostutti, olimme kasvattajan kanssa puhuneet että poikia oli ennen meitä ollut varauksessa jo kaksi, niinköhän me siis saisimmekaan poikaa..Mutta nyt ne olivat täällä, perhosia oli vatsassa ja hymyilytti kokoajan.
Iloiseksi yllätykseksi pentueen äiti Iita ei ollut vielä lopettanut. Useita, siis todellakin useita tunteja myöhemmi maailmaan pyörähti vielä yksi musta poika ja sininen tyttö. Nyt olin onneni kukkuloilla, me saisimme sittenkin pojan!

  

Illat vietettiin Tuukan kanssa sängyssä kattoon tuijotellen ja nimeä mietiskellen. Jälkeenpäin mietin olimmekohan käyttäneet yhtäpaljon tunteja nimen miettimiseen kun koko koiran hankintaan. Halusimme mahdollisimman uniikin nimen. Todella uniikkia siis: jumalat. Thor olisi tulossa ensivuonna leffoihin joten saattoi olla hieman vaikeaa keksiä nimeä. Balder oli Tuukan suosikkeja ja minä halusin Ymirin. Lopulta kuulimme että Balder on jo olemassa ja Ymir ei kuulostanut muiden koviin hyvälle. Jostain syystä sivussa oli kokoajan pyörinyt nimi Nova. Lopulta tuntui että se on olisi ykkösvaihtoehtomme. Mutta oliko uros pentu meille sittenkään hyvä idea, minä olin kokematon ison koiran kanssa ja mielessäni pyöri lukemattomat ilmoitukset "Myydään/annetaan 1 v uros koira hyvään kotiin" En halunnut kuulua näihin ihmisiin, en mistään hinnasta. Juttelin asiasta kasvattajan kanssa, ja sovimme kun kun tulemme katsomaan pienokaisia, hän vähän siinä sivussa arvioi meitä ja päätämme asian sitten myöhemmin yhdessä.

11.6. Lähdimme katsomaan pikkuisen pentusia ja tapaamaan kasvattajaa ensimmäistä kertaa. Olimme olleet yhteydessä vain sähköpostilla/puhelimitse joten hieman myös jänni tavata ensimmäistä kertaa. Lisäksi kasvattaja oli Jyväskylässä asti joten ajomatkaakin hieman oli. Pihaan kaartaessa ei voinut muuta kuin ihalla asuinpaikkaa. Kaunis omakotitalo, iso piha, järvi...kaikki kohdallaan. Paikkana tuntui ainakin hyvälle hakea pentu täältä. Samalla kun siinä ihastelin taloa, syöksyi kohti ihan tolkuttoman iso tanskandoggi, suu vaahdossa ja rynnistäen kohti. Onneksi henkisesti olin osannut varautua että kasvattajan oma koira Tuomas olisi meitä vastassa, mutta jumankavita sitä kuolan määrää! Perässä tepsutteli Iita, tissit täynnä maitoa kaikille 10 pennulle. Koirat tervehdittyämme tapasimmekin Johannan. Hän oli laittamassa sanolehtiä pentulaatikkoon. Siinä varmaan kerettiin "hei" sanoa ja yht.äkkiä olinkin pentulaatikossa pentujen kanssa ja ensimmäinen sylissä. Ei mennyt kauan kun tokenin alku ihastuksesta ja vuorottelinkin kaikkia pentuja sylissäni. Ihana pentu ininä vaan kuului kun vaaputtimet tutustuivat sanomalehteen, aivan järkyttyneinä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Siinä pennuista kysellen ja ihastellen menikin tovi, kunnes oli aika väistyä ja päästää Iita imettämään. Pennut nukahtivat nopeasti ruokailun jälkee jolloin siirryttiin ulos juttelemaan. Tulimme Johannan kanssa siihen tulokseen, että narttu pentu antaa enemmän säännöistä lipsumisen anteeksi kuin uros. Lisäksi kuolaa ei tarvinnut pelätä niin paljon. Moni muukin asia vaikutti päätökseen ja asiasta keskusteltii paljon. Hyvillä mielin vaihdoimme varauksen mustasta uroksesta mustaan narttuun ja annoimme varaumaksun. Kerroimme että haluamme sen joka ei näyttelyissä pärjää, nättelyt ei ole meidän juttu mutta koira voidaan antaa mukaan näyttelyihin ja voin sitä kouluttaa seisomaan.
Lähtiessämme ihastelimme vielä Tuomaksen kaunista sinistä väriä. Tulipa tuumattua ääneen ettei tuokaan hassumpi väri olisi. Jätimme jälkeemme viltin, joka tulisi olemaan pentumme vauvaviltti ja toivoimme siihen tuttuja tuoksuja matkalle uuteen kotiin.

Nimen miettiminen meni siis uusiksi. Hohhoih...

22.6.12 Johanna oli minuun yhteydessä ja kysyikin että jos kerran sininen oli kaunis väri, olisimmeko kiinnostunut ottamaan sinisen tytön. Johanna oli jättämässä jalostusoikeuden osaan pentuihin ja koska siniä syntyi 4 kpl ja mustista vanhemmista, tarvittaisiin sellainen koti joka antaisi mahdollisesti käyttää narttua pennutukseen myöhemmin. Tuukalla ja minulla ei ollut mitään asiaa vastaan. Sininen väri oli pyörinyt mielessämme tapaamisesta asti. Se oli kaunis, erilainen väri. Siitä ei pölykään näkyisi niin pahasti kuin mustasta. Suostuimme siis tähän ilomielin. Näin siinä siis kävi, musta uros vaihtui siniseksi nartuksi. Lisäksi luovutukseen oli enää muutamia viikkoja, hui kauhistus.
Otin oman kesälomani pennun hakupäivästä alkaen 22.7., saisin olla 3 viikkoa kotona pennun kanssa, ja tein hurjasti tunteja sisään että voisin pitää lyhennettyä työpäivää kunnes Tuukka palaa kotiin kesätöistä.

Kesä-heinäkuun vaihteessa pennut sairastuivat. Tuli karmea ripuli mikä iski isompiinkiin koiriin. Nestehukka voi tappaa isotkin koirat mutta pienillä pennuilla on todella vaarallista..Onneksi Johannan sinnikkään hoidon ja avun kanssa kaikki pennut paranivat vaikka heikkoina kävivät ja oli syytä pelätä ettei kaikki selviä. Mutta kaikki lapsoset selvitytyivät tästä koitoksesta!

Parantumisen jälkeen lähdin vielä kerran käymään katsomassa pentuja. Seuraaalla viikolla pennut täyttivät 7 viikkoa ja luoutus oli lähellä. Halusin nähdä pennut virkeinä ja aktiivisina, ehkä jopa sanoa kuka on suosikkini.
Mikä ihastus olikaan, autolla kun ajoi pihaan, nukkui koko pentue etupihan terassilla varjossa kalusteiden alla! Tui tui...Tarkkailin paljon sinisiä ipanoita ja koitin keksiä kuka heistä olisi minulle sopivin. Johanna olikin katsonut jo yhden pennun sijoitusnartuksi, joten ei sitä..Ja yksi oli aika kovapäinen joka ei välttämättä sopisi meille. Kahdesta vaihtoehdosta siis valitsin. Lopulta valinta taisi olla helppo, halusin sen pennun jonka olin ensimmäisenä siepannut syliini, köllötteli tyytyväisinä käsivarsillani ja oli muutenkin mukavan oloinen. Myönnän että valintana vaikutti että säikähdin toista pentua kauheasti, kun se nukkui silmät auki ja juoksi unissaan,luulin että se saa kohtauksen. Toivoin ettei tämä toinen pentu nukkuisi samalla tavalla...(noh, nukkuihan se. ) Tässä haluamassani pennussa ei myöskään ollut niin selkeät valkoiset metkit Huolestuin kieltämättä vähän kun tyttö puolustu niin kiivaasti sisaruksiltaan luuta, olisiko tytössä haaste tämän suhteen? Sanoin kyllä perään että toinenkin pentu käy jos Johanna niin katsoo paremmaksi. Samalla kerroin, että meidän pennusta tulee Lara. Lara Croftin mukaan. Halusimme jonkin pelihahmon nimen ja kukas olisikaan naisellisempi ja voimakkaampi. Johanna myös teetti pennuista luonne analyysin, jonka mukaan osasi myös hieman katsoa minkälainen pentu kenellekkin sopisi.

Sitten shoppailemaan. Tuhlasin omaisuuden kaikkeen "turhaan" mutta halusin hankkia kaiken kerralla ja tulihan sitä vähän ylimääräistäkin. Ainoastaan panta ja hihna hankittiin myöhemmin. Saimme Harleyn vanhan rottinkisen vauvakorin, josta rakensin pehmoisen pesän pikkupennulle. Sanomalehtiä, vanhoja lakanoita, iso, paksu viltti ja vauvavilttiin sopiva tyyny. Enää puuttui pentu.

Johanna oli vain muutama päivä ennen pennun hakemista päättänyt kumpi pentu meille tulisi. Saimme sen tytön, johon olin ihastunut ja puolusti luutaan. Ymmärräykseni mukaan Johannan päätökseen oli vaikuttanut se että olin toivoinut tätä pentua, koska olisi ymmärtääkseni mieluummin antanut meille tämän toisen sisaruksen, josta mahdollisesti olisi ollut enemmän näyttelypotentiaalia. Tämä potentiaalisempi pentu oli mennyt kotiin, jossa ei olla aktiivisia näyttelyihmisiä (?), meidän kodissa oli mahdollista että pentu tulisi pääsemään näyttelyihin koska Johanna itse käy paljon Pirkanmaan alueella/läheisyydessä näyttelyissä. Mutta toiveeni hän oli toteuttanut, ja minä olin sanonut etten halu näyttelykoiraa.

22.7.11, perjantaina lähdimme hakemaan pientä pentusta Tuukan kanssa Jyväskylästä kotiin. Se tunne, kun kauppakirjat tehtiin, oli aika nostaa Lara syliin ja kantaa autoon oli ehkä epäuskottavimpia hetkiä elämässäni. Ajomatkalla tuijotin lattialla jalkotilassa istuvaa Laraa epäuskoisena. Se oli ihan aito koiranpentu, elävä olento josta olin vastuussa..ja se pelon tunne... Ja no, siitä se meidän yhteinen matka alkoi, enää ei voinut perääntyä ja enkä sitä varmaan koskaan halunnutkaan.

                                                   Matkalla kotiin

Mistä on oikein kyse?

Olen Jaana, asun pohjoismaiden suurimmassa sisämaakaupungissa vuodesta 2008. Täytyy myöntää että täältä en pois haluaisikaan muuttaa. Olen tällä hetkellä toimistotyöntekijä nimettömäksi jäävän yrityksen leivissä. Merkonomi olen ammatiltani, mutta  työssä jota teen se onkin aivan sama mikä tausta on kunhan järki pelaa. Parisuhteessa olen ollut vuodesta 2005, joista vuodesta 2008 asti avoliitossa ja vuodesta 2012 kihloissa, vain 6.5 odottelun jälkeen. Kihlattuni Tuukka opiskelee tällä hetkellä diplomi-insinööriksi, mutta lisätietoja minulta tästä asiasta on turha kysyä kun en asiasta sen enempää ymmärrä.

Tämän blogin perustin siksi että elämässämme tapahtui mullistus 2011, kun otimme Tuukan kanssa ensimmäisen yhteisen koiranpennun. Haluan jakaa kokemukseni muiden kanssa mutta pitää myös itselleni eräänlaista päiväkirjaa. Laran kanssa on koettu paljon ylä ja alamäkiä, joista kerron mahdollisimman rehellisesti.
Mikäli Lara saa joskus pentuja, on pentujen mahdollisien omistajien hyvä tietää mitä pentujen äiti on joskus kokenut ja mihin mahdollisesti ovat ryhtymässä.

 Kirjoitusvirheet tulen itselleni sitten sallimaan, enkä niistä halua kuulla keneltäkään poikkinaista sanaa. Lukihäiriö todettiin jo nuorella iällä joten olen tyytyväinen että olen tähän rohjennut edes lähtemään.